KokoTeatterissa saa helmikuun viidentenä ensi-iltansa esitys nimeltään Nostalgia – neljän sammakon vaellus. Siinä neljä tanssijaa ja esityksen ohjaaja tulevat taas yhteen, niin kuin teatterikorkeakoulussa aikanaan joskus pari vuosikymmentä sitten. Esitystä on harjoiteltu joulukuusta.
Tanssijoina esityksessä ovat Anna Veijalainen (joka on myös KokoTeatterin johtaja), Anniina Kumpuniemi, Metsälintu Pahkinen ja Nina Viitanen. Ohjaaja ja koreografi on Ari Numminen, musiikista vastaa Laura Hänninen.
Työryhmän jäsenet ovat kävelleet omia polkujaan valmistumisesta saakka, toki ovat tehneet joskus yhteistyötäkin mutta nyt ovat jälleen porukkana yhdessä.
Esityksen ohjaaja ja koreografi Ari Numminen: ”Nostalgia tulee siitä, että olemme joskus tehneet töitä ja nyt palasimme yhteen. Silloin he olivat alle kaksikymppisiä, minä nelikymppinen. Nyt olen kuusikymppinen ja nämä ovat nelikymppisiä. Ollaan vähän verestetty vanhoja muistoja. ”
Anna Veijalainen, on paitsi tanssija esityksessä, myös teatterinjohtaja. Työ pitää sisällään hallinnollista puolta, rahoituksen hankkimista ja muuta, että ”paikka on pystyssä ja pyörii”, niin kuin hän sanoo. Mutta Anna Veijalainen tekee johtamisen ohella myös taiteellista työtä.
KokoTeatterin alakerrassa pidetään jazz-klubeja. Maanantaimatineasta vastaa Arttu Takalo, joka säestää vibrafonilla vierailevia solisteja. Aulassa sijaitsevaa flyygeliäkin yhä soitetaan. Yläkerrassa saa nauttia esitystenkin aikana purtavaa tai juotavaa. Katsomossa käytetään joskus perinteisiä tuoliriviä, joskus taas tilassa on pikkupöytiä ja tuoleja.
KokoTeatterilla on 10-12 tuotantoa vuodessa, joista kaksi omaa, yksi keväällä ja toinen syksyllä. Nostalgia on kevään päätuotanto. Lisäksi sillä on paljon yhteistuotantoja ja vierailuja, joissa se on erilaisin panoksin mukana.
KokoTeatterissa kävi viime vuonna yli 10000 kävijää. Katsojia tulee pääkaupunkiseudulta mutta muualtakin Suomesta.
Nostalgian ohjaaja ja koreografi Ari Numminen on ollut ammattitanssijana kohta jo 40 vuotta, koreografina hieman pidempään kuin ohjaajana – Suomessa ja vähän muuallakin. Tanssijoiden kanssa on ollut mukava tehdä töitä, he ovat taitavia ammattilaisia, sanoo Ari Numminen.
Nostalgia liikkuu viisikymmenluvun maailmassa, siinä esiintyy ikonisia hahmoja siltä vuosikymmeneltä, ajalta jolloin Ari Numminen oli vielä pikkupoika.
Tanssiteatteri on harvemmin juonellista, toisin kuin vaikkapa perinteinen puheteatteri, kirjallisuus tai elokuva.
Nostalgia-esityksessäkin on fragmentteja vähän kaikkialta ja se Ari Nummisen mukaan käsittelee monenlaisia asioita, kuten valtaa. Esitys pistää miettimään eläintä ihmisessä, evoluutiota missä ihminen muuttuu, missä on yhteys eläinkuntaan. Nykyaikana asiat muuttuvat aina vain nopeammin, sanoo Ari Numminen.
Erityisesti Laura Hännisen säveltämällä musiikilla on tärkeä rooli esityksessä. Hän tekee esityksen sävellyksen näkemänsä pohjalta, ei ulkoa nuotitetusti. Harjoituksissa koreografi ottaa musiikista kiinni ja siitä syntyy Nostalgia-esitys.
Muusikko Laura Hänninen on kouluttautunut ensin näyttelijäksi ja tehnyt sen jälkeen paljon musiikkiteatteria.
Esityksessä on tanssijoilla langattomat mikrofonit, joihin ei lauleta varsinaisia kappaleita vaan tuotetaan valtavasti ääntä. On lauletumpaa tavaraa, ääntelyitä, rytmisiä asioita ja pitkiäkin rytmisiä kuljetuksia. Äänen tuottamisesta tulee osa näytöksen äänimaisemaa.
Laura Hänninen käyttää looppereita, joilla luodaan kerroksellista äänimaisemaa. Hän käyttää perkussioina ei oikeita soittimia vaan erilaisia kierrätysmateriaaleista kerättyjä esineitä, kuten matkalaukkuja, paria kypärää ja raastinrautaa.
Lopullisessa esityksessä ei ole yhtään improvisaatiota, mutta harjoitteissa on. Ari Numminen vertaa niitä jazz-bändiin, jossa joku soittaa riffin ja muut liittyvät mukaan, siitä syntyy jazzia. Tanssiharjoitteista syntyy valmis teos.
Anna Veijalaisen mielestä jo nostalgia nimenä on muistamista ja kohtaamista uudestaan. Jo esityksen valmisteleminen on heille nostalgista yhteen tuloa.
Hänen mukaansa on fantastista, että työryhmän uudelleen liittymisessä menee niin monta aikaa päällekkäin. Kehot ja muistot olivat olemassa jo kouluaikoina ja sen jälkeenkin, mutta nyt ne risteävät esityksessä ja vielä monessa ajassa.
Ari Numminen on ollut tanssijoille tärkeä hahmo jo kouluaikana. Ari Numminen teki tanssijoiden ensimmäisen vuosikurssin ensimmäisen varsinaisen teoksen, ”Urakan”. Se hitsasi kurssilaiset yhteen. Vaikka ollaan välillä tehty yhteisproduktioitakin, niin nyt palataan samaan pohjaperustaan, sellaisena kun se on työryhmämme jäsenten sisälle rakentunut, sanoo Anna Veijalainen.
Artikkeli on KokoTeatterin maksamaa tuotantoa