Superhalpa kävelyfestivaali Suomen asialla

Valtion julkisen talouden sopeuttaminen näkyy ihmisten käytettävissä olevissa tuloissa. Sopeuttamisen myötä monissa kotitalouksissa pohtivat mihin ja miten käytetään supistuvia tuloja. Ensisijaisia keinoja ovat menojen karsiminen ja liipaisimella ovat silloin helposti kulttuuripalvelut. Kuten tunnettua: kulttuurin harrastaminen vaikuttaa hyvinvointiin kuitenkin merkittävästi.

Kallion kävelyfestivaali tarjoaa tähän ahdinkoon oman ratkaisunsa. Järjestämällä yhteistyökumppaneidensa kanssa ”Superhalvan kävelyfestivaalin”, jolla ei haluta kurittaa ihmisten taloutta kohtuuttomasti. Festivaalin liput ovat maksimissaan 5 euroa ja minimissään 0 euroa.

Festivaalin ohjelmassa on kävelyjen lisäksi luentoja, muun muassa Euroopan historian professori Laura Kolbe kertoo ravintola Kosmoksen tarinan. Aki Kaurismäen elokuvien Helsinkiä esitellään myös luennon muodossa.

Festivaalin rungon muodostaa kuitenkin kävelyt, joista huomattava osa kävellään nyt ensimmäisen kerran. Katajanokan -kierros on nimetty salamyhkäisesti ”Rottakuningas ja tuonen joutsen”. Eräs kävely ja sen teema paljastetaan vasta viikolla 40. Kallion- ja Alppiharjun kävelyillä on tarjolla aivan uutta historian tietoa kummastakin kaupunginosasta.

Kallion kävelyfestivaalin ”Joutomaakävely Verkkosaaressa” on ehtinyt seitsemänteen osaan. Kävely seuraa 10 vuoden ajan Verkkosaaren muutosta Kalasataman kaupunginosaksi. Lauttasaareen suuntautuva kävely esittelee puolestaan Paavo Nurmen rakennuttamia taloja. Festivaalin avaa Annikki Tähden muistolaatan paljastus 19.9.

Festivaaliin kuuluu myös myyntinäyttely, jonka tuotosta osa lahjoitetaan Lääkärit ilman rajoja-järjestölle, myytävät työt ovat esillä 24/7 Studio Kantin ikkunassa Harjukatu 2.

Kallion kävelyfestivaali toteuttaa ”Superhalpa kävelyfestivaalin”yhteistyössä Siltasaariseuran, Helsingin salaisuuksien kerhon ja Virtapiiri ry:n kanssa. Kallion kävelyfestivaali on maailman ensimmäinen kävelyfestivaali, joka on toiminut vuodesta 1993 saakka.

Superhalpa kävelyfestivaali 19.9. – 26.10. Ohjelma osoitteesta:

kallionkavelyfestivaali.fi/tulevaa-ohjelmaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.