Remix tarjoaa vintagea Siltasaarenkatu kahdessatoista vanhassa apteekin tiloissa

Remix-niminen vintage-liike on avautunut keväällä Areena-taloon osoitteeseen Siltasaarenkatu 12. Sen omistaja Evgenia Nyyssölä on pyörittänyt jo vuosia isoa 600-neliön vastaavaa liikettä Etelä-Pohjanmaan Ähtärissä. Siellä se sjiaitsee vanhassa pankkirakennuksessa.

Hän kulkee Ähtärin ja Helsingin väliä, itse asuu Helsingissä Kruununhaassa.

Hän pitkään vähän kuin vasemmalla kädellä katseli vapautuvia liiketiloja Helsingissä, mutta tykästyi niin nykyiseen sijaintiin, että päätti perustaa sinne liikkeen. Hän tykkäsi varsinkin tilan fiiliksestä.

Hän oli tätä ennen sanonut työntekijöilleen, että ei halunnut tuplata työmääräänsä alalla, mutta liike puhutteli häntä: ”Ajattelin, että kokeillaan”, hän tuumi.

Entisen Hakaniemen apteekin tilat vaativat noin kuukauden remontin. Siihen halutiin omaa tyyliä ja omaa henkeä, puhaltaa huoneeseen, sanoo Evgenia Nyyssölä.

Evgenia Nyyssölä ei omien sanojensa mukaan paljon ympärilleen vilkuile, vaan keskittyy omaan taiteelliseen näkemykseensä. Samoin hän toimii liike-elämässäkin.

Hakaniemen Remix on saanut paljon hyvää palautetta, että siinä on oma sielunsa ja henkensä, ja että se koukuttaa. Joku asiakas saattaa mallailla ja sovitella liikkeessä parikin tuntia.

Konsepti on matkan varrella hieman muuttunut  – ennen Evgenia Nyyssölä olisi tarjonnut liikkeessään pienkalusteita ja vaikka vintage-valaisimia, mutta pian he huomasivat, että vaatteita myydään eniten. Vaatevalikoimaa koko ajan laajennetaan.

Kallion ja Hakaniemen väki on hänestä luovaa, taiteellista, hetkessä elävää ja ulkona käyvää porukkaa. Se on erikoinen kohtaamispaikka ihmisfiguureille, on jännää kun joku ovesta sisään tultuaan löytää itselleen jotain jännää.

Tavaraa hänellä on varastossa Ähtärissä vaikka kuin. Remix ostaa kokonaisia kuolinpesiä ja irtaimistoja. Jos joku vintage-liike lopettaa niin ostavat sieltäkin. Sillä on oma hankintaverkostona.

”Kun kyseisistä tavaroista on kiinnostunut, niin osuu silmään vähän siellä sun täällä kuten kirpputoreilla tai ulkomailla”, hän sanoo.

Vintage-vaatteita miehille ei liiku kovin paljon, ne on menneinä aikoina aina käytetty loppuun. Heille on tarjolla rekissä farkkutakkeja, nahkarotseja ja merkkifarkkuja. Miehet ostavat myös paljon huiveja.

Remixissä on hiukka kokeiltu eri aukioloaikoja. Viereinen Citybox-hotelli toi kesällä paljon turisteja liikkeeseen. Alkuviikosta on vilkasta, samoin lauantaisin. Viereinen ratikkapysäkki tuo liikkeelle näkyvyyttä. Usein ihmiset lähtevät liikkeisiin vasta illalla, kun työt ovat päättyneet.

Areena-taloon on tullut nyt paljon kivijalkaliikkeitä, missä Ympyrätalon ympäristössäkään niitä ei aiemmin ollut. Hakaniemen hallia Evgenia Nyyssölä kovasti kehuu. Putingista käytiin sanomassa, että kiva että olette aloittaneet täällä.

Evgenia Nyyssölä on tehnyt paljon astrologiaakin. Hän ei jaksanut enää pelkästään kuunnella ihmisten huolia, vaan siirtyä työhön, joka antaa tilaa luovuudelle ja omalle tekemiselle.

Kalliosta Kruununhakaan kulkiessaan hän usein poikkeaa matkalla liikkeisiin, ei liiku niinkään keskustaan.

Tulevaisuudessa hän myyntilukujen sijaan haluaisin tavata samanlaisia toimijoita ja verkostoitua. Päästä syvemmälle Kallion henkeen. Hän sanoo olevansa reagoiva ihminen, joka keskittyy päivän tekemiseen. Jos jokin näyttää kulkevan, lisää hän boostia, jos ei, niin jättää asian sikseen.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.