Agricolankatu 7 sai historiikin

Juhani Styrmanin kirjoittama Talo peruskalliolla -historiikki on enemmän kuin vain 100-vuotiaan Agricolankatu 7:n historia. Tietokirjailijan ja kaupunkioppaan otteella Styrman käy samalla läpi Helsingin, yhteiskunnan ja asumisen historiaa.

Agricolankatu 7:n historiikki on samalla Juhani Styrmanin kivitalotrilogian kolmasosa. Styrman kirjoitti reilussa vuodessa kolme kirjaa, jotka käsittelevät kivitalojen historiaa itäisessä kantakaupungissa. Samalla trilogia ja sitä aikaisemmat teokset nostavat Styrmanin merkittäväksi Helsinki dokumentoijaksi ja Kallion osalta hän on aivan omassa luokassaan.

Kirja etenee kronologisessa aikajärjestyksessä, alkaen Kallion sydämen Karhupuiston seudun kuvauksella ja kuinka taloyhtiötä ryhdyttiin perustamaan. Yhtiön panivat pystyyn rakennusalan ammattilaiset. Joukossa oli edustettuna lähes kaikki sen aikakauden rakennusalan ammattinimikkeiden edustajat.

Talon piirustukset laati rakennusmestari Uno Valhelm, yksi asunto-osakeyhtiön perustajajäsenistä. Talon valmistui käsittämättömällä vauhdilla: se sai ensimmäiset asukkaansa joulukuun 1. päivänä vuonna 1924, eli 244 päivän päästä siitä, kun työt aloitettiin saman vuoden kevät talvella. Mistään pienestä talosta ei suinkaan ollut kyse Agricolankatu 7:n käsittää kaksi taloa.

Styrman nostaa Agricolankatu 7:n historian kautta esiin ennen kirjoittamatonta paikallis- ja henkilöhistoriaa. Esimerkisi talon suunnitellut Uno Valhelm on ollut tähän saakka täysin tuntematon nimi arkkitehtuurin historiassa. Agrikolankatu 7 (niin kuin talon alkuperäinen osoite kirjoitettiin) on Valhelmin uran varhainen pioneerityö, jonka jälkeen hän piirsi useita kivitaloja Helsinkiin, tunnetuin niistä on Kotiharjun saunan talo.

Styrman on löytänyt kirjaan myös mainion tarinan, joka liittyy talon historiaan sekä suomalaisen äänilevyjen historiaan. Talon asukas August Savinen perusti levykaupan, joka aloitti Savisen kotona 1920-luvulla. Levykeskuksen nimellä tunnettu kauppa muutti Fleminginkadulle ja kasvoi lopulta yhdeksi alan johtavimmista liikkeistä.

Styrman on sisällyttänyt kirjaan Helsingin ja Suomen muutosta viimeisen sadan vuoden ajalta. Samalla kun se limittyy talon historiaan, tuo se myös teokselle historiallista syvyyttä, liittäen sen samalla osaksi kaupungistumisen ja asumisen historiaan. Kirjasta nousee hyvin esiin myös asunto-osakeyhtiö talon perustamisen vaiheet ja kuinka asunto-osakeyhtiöt hoidetaan ja hallinnoidaan.

Talo peruskalliolla vuodesta 1924 -kirja edustaa modernia historiankirjoitusta, joka ei pyri tilastoimaan eikä luetteloimaan jokaista taloyhtiön päätöksentekijää ja tärkeää henkilöä taloyhteisössä, vaan nostaa Agricolankatu 7:n tarinan osaksi paikallishistoriaa. Tiiviit henkilökuvat sekä valokuvamateriaali tukevat sujuvasti etenevää tekstisisältöä.

Juhani Styrman: Talo peruskalliolla vuodesta 1924. BoD – Books on Demand. 100 s.

Jari Kulmala

Kuvat:

Agricolankatu 7 valmistumisensa aikoihin (HKM).

Agricolankatu 7 marraskuussa 2023 (Juhani Styrman)

As oy Agrikolankatu 7:n hallituksen puheenjohtaja Arja Korhonen ja Juhani Styrman (kuva Reijo Korhonen).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.