Pitkänsillan kahakka keväällä 1918 – käyttivätkö saksalaiset punavankeja ihmiskilpinä?

Ensimmäisen maailmansodan tuoksinassa sisällissodan aikana tapahtui niin tapahtuma, josta on kirjoitettu ”Pitkänsillan tapauksena”. Helsingin valtauksen loppuvaiheessa illalla 12.4.1918 sattui kahakka, jota eri lähteet ovat tulkinneet eri tavoin. Kari Kuusela kirjoittaa asiasta kirjassa Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa.

Saksalaisten suunnitelma kirjallisuuden mukaan oli lähettää sotavankeja pohjoissuuntaan sillan yli päästäkseen hankalan kapeikon yli. Nykyisin puhuttaisiin ihmiskilvistä. On väitetty, että tämä tapahtui epäonnistuneen hyökkäysyrityksen jälkeen.

Saksalaisten näkemys oli erilainen, vankeja oli yli 300 ja heidät haluttiin luovuttaa, koska jääkärikomppania ei kyennyt heitä enää vartioimaan. Tarkoitus oli samalla myös demoralisoida sillan pohjoispuolella vielä aseissa olevia punakaartilaisia. Saksalaisista lähteistä ei löydy viitteitä hyökkäyksestä yli sillan.

Punaisten tulittaessa omiaan kuoli saksalaisten lähteiden mukaan 25-30 punaista ja moni haavoittui.

Saksalaisista kahakkaan osallistui Jäger-Battaillon 4:n kolmas komppania, joka oli Suomeen tullessaan 130 miestä, mutta se oli kärsinyt tappioita taisteluissa Hangon ja Helsingin välillä. Se oli saanut vahvistukseen konekiväärikomppanioista ja hyökkäyksessä vahvuus oli noin 150 miestä.

Se oli tullut Töölön läpi Kansallismuseon ohi. Turun kasarmilta se oli kulkenut Ruotsalaiselle teatterille, jossa se oli joutunut pieneen paniikin valtaan kun se kohtasi punaisten panssariauton johon kiväärit ja konekiväärit eivät tehonneet.

Kun he onnistuivat valtaamaan teatterin he saivat noin 100 vankia. Vankeja käytettiin myös kilpinä valtauksessa, jolloin saksalaiset pääsivät hivuttautumaan teatterirakennuksen seinustalle. He etenivät Hakasalmenkadulle (nyk. Keskuskatu) jossa myös käyttivät punavankeja kilpenä sen varalta että panssariauto taas ilmestyisi. Se kuitenkin löytyi myöhemmin hylättynä vapaapalokunnan talolta.

Siitä se jatkoi Pitkänsillan luo Töölönlahden rantaan, joka oli sille asetettu tavoite.

Punaiset avasivat konekivääritulen Pitkänsillan toiselta puolelta, yksi saksalainen kaatui ja toinen haavoittui kuolettavasti. Myös moni vanki kuoli tulituksessa

Epäiltiin, että ampujat eivät tosiasiassa nähneet hämärtyneessä illassa ketä ampuivat, vaan vain liikettä. Saksalaiskomppania ryhmitti paikalle kaksi konekivääriryhmää ja he vetäytyivät taisteluvalmiina kauemmas suojaan.

Saksalaiset lähettivät kaksi vankia viemään viestiä sillan yli. Ensimmäisessä meni viesti antautua, toinen vanki kertoi että punavangit tultaisiin lähettämään sillan yli.

Mutta kun vangit todella lähetettiin sillan yli ja huudettiin ”Älkää ampuko veljiänne”, avasivat punaiset konekivääri- ja kivääri tulen ja vangeista kaatui 25-30 ja moni vielä haavoittui.

Saksalaiset eivät myöntäneet että vankeja olisi käytetty ihmiskilpenä, mutta valkokaartin komppanianpäällikkö sanoi, että juuri näin oli tapahtunut.

Saksalaiset pitivät yhteyttä valopistoolein ja sen uskottiin laukaisseen konekivääritulituksen.

Kysyttiin, miksi suuri määrä vankeja olisi tuotu juuri rintaman taakse, se ei ollut turvallinen tapa toimia. Ehkä niitä tarvittiin valkoisten vankien vapauttamiseen Ruotsalaiselta reaalilyseolta.

Valkokaartilaisille ja suomalaisille jäi käsitys, että vangit olisivat olleet nimenomaan ihmiskilpinä vaikka saksalaiset lähteet väittävät muuta.

Lähde: Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – Sotasurmat 1917-1918, toim. Jarmo Nieminen, Helsingin kaupungin tietokeskus ja Gummerus Kustannus Oy 2015