Selma Palmun tytär Raili Häkkinen pyörittää tekstiiliikettä, ennen vanhaan käytiin nonstop-elokuvissa ja ajeltiin moottoripyörällä

Raili Häkkinen istuu liikkeessään Neljännellä linjalla äitinsä Selma Palmun perustamassa tekstiililiikkeessä. Ovesta kulkevat monet talon asukkaat, vakioasiakkaat ja muuten vain tuttavat.

Palmun perhe muutti Helsinkiin Porista vuonna 1953 kun perheen isä sai  Yleisradiolta hommia, YLE rakennutti Espooseen korkean maston.

Talo on Geselliuksen säätiön omistama, siellä tekstiililiikekin on vuokralla. Säätiö perustettiin kun Geselliuksen perheen nuori tyttö kuoli. Ssa sen tuotoista menee hyväntekeväisyyteen ja kulttuurin tukemiseen.

Vanhana aikana tekstiililiikkeen näyteikkunassa oli kalterit, jotka ulottuivat noin täysikasvuisen miehen hartialinjaan. Neljäs linja on uudistunut liikkeen olemassaoloaikana, moni talo ympärillä on purettu ja rakennettu uutta. Sodassa pommi sattui Neljännen linjan päässä olevaan taloon.

Kaupan tiskillä on esillä vanhoissa kuvissa sen historiaa.

Yhdessä kuvassa näkyy kuinka ennen peräseinän täyttivät siistit hyllyköt ja laatikot, joissa oli muun muassa kerrastoja ja alushameita.

Raili Häkkinen: ”Tiedätkös, kävi tarkastaja katsomassa. Salkkuherra otti pistokokeita, hinnan piti olla just, sitä ei saanut alittaa. Alennusmyyntejä sai pitää kaksi vuodessa, nykyäänhän on melkein joka päivä alennusmyynti jossain.”

Kankaasta oli aikanaan varsin kova pula. Kaupassa myytyjä kankaita tehtiin Tampereella. Yhden pakan piti riittää vuodeksi, siinä on noin 50-70 metriä kangasta. Selma Palmu luonteeltaan tarkkana möi asiakkaille vain pari metriä kerralla, jotta kangasta riittäisi kaikille. Pakasta tehtiin nyyttejä. Ajan myötä myytävien tuotteiden saaminen helpottui.

Ovesta tulee sisään asiakkaita monenlaisia, monia miehiäkin. Hänen äitinsä tapana oli tokaista kaupastaan, että ”Mitä meiltä ei löydy, niin sitä ei tarvi”.

Helsinkiin tullessaan Palmun perhe muutti Torkkelinmäelle, Torkkelinkatu 19:een Teknisen koulun viereen. Äiti osti sieltä osakkeen.

Kun Raili Häkkinen muistelee nuoruuttaan, erikoisuutena hän mainitsee omistaneensa moottoripyörän. Se oli silloin Kalliossa harvinainen, puhumattakaan tytöistä. Hän sanoo olleensa hieman poikamainen.

Kukonlaulun aikaan kodin parkkipaikalle tuli poikia odottelemaan, milloin se siisti mimmi tulee, hän naurahtaa.

He ajoivat moottoripyörillään Herttoniemeen jossa oli silloin vielä puusilta, tehty paksuista parruista. Kioskilta ostettiin punaista limonadia.  Raili Häkkisen isä valvoi tyttärensä menemisiä. Raili Häkkisen piti aina välillä käydä kotona näyttäytymässä ja sitten jatkui matka hänen kerrottuaan mihin oli milloinkin menossa.

Kalliota asuinalueena hän ei moiti. Ei häntä täällä koskaan kiusattukaan. Liikkeen edessä vetelehti nuoria miehiä ja hyvää huumoria viljeltiin puolin ja toisin. Nuoret olivat suunnilleen Raili Häkkisen ikäisiä. He kulkivat yhdessä Pengerkadulle Arina-elokuvateatteriin, jossa oli juuri alettu näyttää muodin mukaan elokuvia nonstop.

Hän asuukin nykyään Lohjalla, josta hän saa kyydin muutamana päivänä viikossa liikkeeseen. Samassa rapussa astuu ystävällinen rouva, joka tulee laittamaan kyltin oveen jos vaikka Raili Häkkinen sattuu sairastumaan. Muuten paljon hän ei Kalliossa enää kulje.

Hän muistelee, että Kallio oli työväenvaltainen alue. Töitä oli ja niitä tehtiin. Näistä ajoista Kallio on kuitenkin hiukan muuttunut.